Tammirinne

Tammirinne

maanantai 16. helmikuuta 2015

Remppaeväät ja pakolliset puuhat




Viime viikon TO DO listalla oleva kissaruohon istuttaminen.... DONE! Jee sekä minä, että kissat tykkäämme. Viikonloppuna olin suunnitellut jatkavani ylläriremppaamme repimällä ex-työhuoneen seinistä loput tapetit, ihanan kamala aurinko kuitenkin hieman häiritsi suunnitelmiani, kun en millään voinut aloittaa roskastamista ennen kuin olisin siivonnut muun huushollin. Tosi järkevää!!!! Mutta te tiiätte kuinka tää kevät aurinko paljastaa kaiken pölyn, likajäljet ja roskat mitä vaan löytyy. Kaikkea en kyllä saanut pois mitä löytyi.


Nälkäkin yllätti työläisen. Jotakin helppoa ja nopeaa, mutta kuitenkin maistuvaa. Kookoskanakeittoa ja pakastimesta aiemmin tehtyä limppua leivänpaahtimen kautta pöytään ja suuta kohti. Samaa keittoa oon tehnyt useasti ja aina hiukan eri ohjeella summissa mausteita laittaen. Tällä kertaa pistin makean chilikastikkeen lisäksi tulisuutta tuomaan harissaa. Muuten keitossa on ihan perusaineksia maustamatonta kanaa, kookoskermaa, kanaliemikuutio, riisiä, maissia, parsakaalia ja pussillinen itämäisia kasviksia. Mausteena vielä edellisten lisäksi reilusti currya. Mukavan helppo ja nopea rempparuoka





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti