Tammirinne

Tammirinne
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokailutila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruokailutila. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Päivänpaistetta


On se keväisin vaan niin ihanaa, kun aurinko paistaa ja kaikki luonnossa alkaa herätä. Oon niin monesti miettinyt, että taidan pitää keväästä jopa enemmän kuin kesästä. Kaikki on keväällä jotenkin niin alussa ja edessä päin. Ulkona näyttää selkeältä ja avaralta, kun puissa ja pensaissa ei ole vielä lehtiä. Varsinkin loppukesän runsaus on mielestäni jo liikaa. Keväällä, kun on saanut haravoinnit tehtyä on niin siistiä että. Ja hei, ne haravoinnit on tehty :). Jee jee. Nyt vaan nautitaan siisteydestä vähän aikaa.

Nyt mietin kovin uutta kasvimaan paikkaa. Viime keväänä tein kyllä mieleiseni klik meidän alapihalla, mutta se on vaan niin kovin kaukana. Lähempänä taloa olis helpompi kastella ja hoitaa sekä tietenkin hakea niitä tuotoksia. Tykkäisin, että kasvimaata voisi ihan ohimennen nyppiä ja hoitaa eikä niin, että se on aina erillinen numero, joka täytyy tehdä. Sitä olis myös kiva yläpihalla ihastella.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Pikkujouluna


Huihai mitenkä huonoja kuvia, mutta ei mahda mitään. Pikkujoulua vietettiin meillä ex-joukkueeni kanssa rauhallisissa merkeissä. Ihan vaan syötiin, rupateltiin ja mentiin ajoissa nukkumaan. Poikkeuksellista tässä pikkujoulussa oli, että porukka jäi meille yöksi ja aamulla raahauduttiin seitsemäksi inventoimaan läheistä s-markettia. Siinä siis aikaisen nukkumaan menon syy.

Hankin yksiin toisiin kemuihin juurikin sieltä samaisesta s-marketista mustapohjaisia tähtiservettejä. Värisävyjä oli tarjolla moneen lähtöön ja pitkän pohdinnan ja pyörittelyn jälkeen päädyin mustiin. Valinta oli oikea, tykkään näistä.



sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Tuolit

Pitkän etsinnän miettimisen ja pohtimisen jälkeen löysin tori.fi:stä myynnissä olevat kahdeksan samanlaista vanhaa tuolia. Juurikin sellaisia malliltaan, joita olin ruokapöydän kaveriksi ajatellutkin. Mulle olis sopineet eripari tuolit, mutta mies oli ehdottomasti sitä mieltä, että kaikkien tuolien pitää olla samanlaiset. No nyt ne ovat :). Ei ollut ihan helppoa löytää muuten. Yleensä maksimissaan neljä samanlaista oli tarjolla. Ja jos koko ja muoto olivat suht samat niin vähintään väri oli tuoleissa aivan eri maailmaa. 


Uudet tuolit ovat tummanruskeat, joten kokonaisuus tummeni, mutta eipä tuo haittaa, kun tilan on ikunoiden vuoksi niin valoisa suurimman osan vuotta. Tänää oli hyvä hetki ottaa tuoleista kuva, kun aurinkokin paistoi koko päivän. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Lisää valopalloja

Kuten viime postauksessa mainitsinkin (kai) hankin nettiostoksena myös pallovalot. Ihanat harmaa-valkoiset, jotka just sopii uuden päiväpeiton kaveriksi. Mut tosiaan, kun olin tilannut ne, käväisin koulupäivän päätteeksi Honkkarissa pika pikaa. Ja sieltä tietty just silloin löysin kivat valko-harmaat pallovalot. Enempää asiaa pohtimatta, ostin ne. Eihän valoa voi olla syksyllä liikaa, eihän?



sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tapetit seinässä


Uutta tapettia seinässä. Huh huh, kun  näyttää livenä melko liilalta. Mut josko olis vaan toi lumi, kun vaikuttaa värisävyyn. Toivottavasti! Eikä sen puoleen kyllä silmä tottuu. Kai?


Tässä kuvaa vielä vanhasta tapetista. Joku on varmasti sitä mieltä et tää oli parempi, mutta kaipasin muuta kuin kukkia...

 


 Ilmojen kylmettyä ja sisälläolon lisäännyttyä (toinen ei suostu menemään ollenkaan ;)) katit ovat alkaneet viettämään enemmän aikaa lähellä toisiaan. Välillä maatan kylki kyljessä lampaantaljan päällä. Tällä kertaa olivat menneet hauskasti vierekkäisille tuoleille nukkumaan.


 Pikaiset joulutorttuleipomukset piparkakkumuottia hyväksi käyttäen. Kivan piristävän näköisiä, kun yleensä aina tekee niitä perinteisiä vaan.




keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Lapaset



Kolmen päivän "haravointiloma" on kohta taaksejäänyttä. (Ja melkein valmista tulikin) Pimenevät koti-illat saivat minut laittamaan tähtivalon olohuoneen ikkunaan. Sohvalla on nyt hyvä nautiskella takanlämmöstä tunnelmallisessa valossa. Hmmm. Ja tietenkin jotakin muutakin tekemistä tarvitsee olla, kuin vain sohvalla makoilua. Löysin prisman valikoimista kivoja lankoja ja kotiin tultuani googletin lapasohjeita. Löytyikin sopiva ohje, vaikkakin hieman epäilin omia kykyjäni sen tekemiseen. En ollut nimittäin koskaan aikaisemmin A kutonut lapasia ja B tehnyt kirjoneuletta. No nyt on testattu molempia ja olen tyytyväinen :) :) Jee, mä osasin. Ohjeen ja inspiksen löysin täältä.  Kiitokset ohjeen tekijälle :) Toivottavasti inspiroi muitakin.



Kauppareisulla käytiin myös hakemassa tapettimalleja. Joskos parin vuoden funtsaamisen jälkeen saisin aikaiseksi hankkia tapetit ja vähentää näitä meidän ruusuja. Selkeyttä, yksinkertaisuutta kaipaisin lisää. Harmaa viehättäis, mutta sopiiko meille? Meillä kun on niin paljon punertavaa puuta (keittiö, osa kalusteista). Tän tilan haasteena väriä valitessa on just se et sopis yhteen sekä olohuoneen, että keittiön kanssa. Ja sitten tietty rikkonaisuus, kun on joka seinällä isot ikkunat. Rauhallista perussävyä haluisin, kun sitte olis kiva käyttää kattauksissa väriä tuovia juttuja, servetit, astiat ym. Nyt seinällä mallipaloja vaan beigen sävyistä. Tarviivarmaan käydä vielä hekemassa lisää malleja, etenkin sellasista harmaista, jotka ei vedä siniseen. Tuolit olis tarkoitus maalata yhtenäisiks, kunhan ensin saan tapetin laitettua. Ennen ei oikein pysty tuolien sävyä näkemään. VITSIT näit on vaikeeta valita. Jahkaan vaan ees sun taas. Jos teil on jotakin hyviä tapettimalleja tai sävyjä ehdottaa, niin otetaan ehdotukset ilolla vastaan.









tiistai 15. marraskuuta 2011

????


Harmaata, valkoista, mustaa... Kaunista ja seesteistä.



Olohuoneen kaapin päälle hieman erilaista tunnelmaa.


Haluaisin yksinkertaistaa kotia, mutta olen jokseenkin kykenemätön siihen. Tykkään laitella esineitä esille ja aina aika ajoin huomaan taas liioitelleeni. Miten löytää se oikea yksinkertaisuus ja säilyttää se. En vaan tiedä.


Tästä trikookuteesta letitetystä pöytäliinasta tykkään nyt kovasti, siihenkin olen saanut kerätyksi jos ja mitä koristetta päälle. Sinänsä ihan ok, mutta...


Kun tausta ja kokonaisuus on tämä niin huh ja huh. Noi tapetit ensinnäkin on ihan liikaa mulle!!! Ruusut pois KIITOS! Mutta lähteä repimään melko uusia ja hyväkuntoisia tapetteja pois. Jossain vaiheessa tarvii kyllä tehdä se silti vaikka hirvittääkin. Mitä ehdottaisitte tilalle? Lokerikon voisin sitten vaikka kiinnittää seinälle,kun tausta olisi yksinkertaisempi? Seinälampetti on myös aika hirveä, mutta hankittiin,kun siihen piti joku valo saada ja lamppu oli edullinen. Ikkunat ristikkoineen ovat itsessään jo aika hallitseva elementti tilaan. Ihan täysin valkoista sisustusta en halua.

Sitten toinen kysymys. Mitä teen tuoleille? Halusin keittiöön vanhat tuolit ja juuri tämän tyyliset, mutta entä väri. Kokeilin maalata yhden valkoisella (aiempi postaus), mutta eipä oikein taida sopia. Pöydän sävystä tykkään, sitä en vaihtaisi. Pöytä sopii hyvin yhteen olohuoneen vanhan kaapin (aiemmissa kuvissa) ja arkkupöydän kanssa. Siinä yhteydessä kokonaisuus toimii.

Tuntuu tosi vaikealta tehdä valintoja ja muutoksia, kun ei oo yhtään varmaa tuleeko lopputuloksesta hyvä. Ja lopulta kun tarpeeksi pohtii niin on ihan solmussa. Romanttisuutta en missään nimessä haluaisi lisää. Mieluummin yksinkertaisuutta, rouheutta jne. Kuitenkin vanhoja tavaroita säilyttäen.

Onkohan sairastaessa liikaa aikaa pohtia. 

KYLLÄ ON.
 





lauantai 5. marraskuuta 2011

Maalailua ohjelmassa. Katsotaan mikä on lopputulos. Ainakaan näin heti maalauksen jälkeen ei näytä mallin väriseltä ollenkaan. Paljon on valkoisempi, mutta sen kyllä arvasinkin. Ruokapöydän tuoleja olis tarkoitus saada yhteneväisen värisiksi. Kooltaa ja malliltaan kun ovat vähän erilaisia kaikki. Muutama tarviis niitä vielä lisääkin jostakin bongata. Maalina Tikkurilan Helmi puolihimmeä kalustemaali.


Oven sävyt vois olla kivat.


Taustalla yksi maalauksen kohteusta.