Tammirinne

Tammirinne

maanantai 31. joulukuuta 2012

Uuteen vuoteen


Joulunajan mässäilyjen jälkeen pitäisi vuorossa olla jotakin ihan muuta. Kaikkialta pursuaa dieettiohjeita, uudenvuodenlupauksia jne. Televisiosta alkaa uusia laihdutukseen tai kuntoiluun liittyviä ohjelmasarjoja. Joku viettää tipatonta tammikuuta toinen taas hiilihydraatitonta. No joo, ohjeita ja muita löytyy kyllä joka asiaan puolesta ja vastaan. 

... Mutta kuitenkin, jos nyt itsekin vaikka vähän herkkujen syöntiä rajoittaisi ;).
Terveellistä ja energistä vuotta 2013!


 

perjantai 28. joulukuuta 2012

Ulkona



Mennäkö vaiko ei... miettii Tilda ovensuussa. On välillä hippasen ärsyttävää, kun katti matinkainen jahkailee ja ottaa askeleen eteen ja toisen, niin sanoakseni, taakse. Kuitenkin tiedän, että jos se jää kokonaan sisälle, niin jo on pian pyytämässä ulos. No mutta turha kiire on pahasta vissiin? Ulos lopulta mentiin. Ja mitä sieltä löydettiinkään... Kuka mitäkin mielenkiintoista ja hännästä päätellen jopa jännittävääkin :). 
Mukavaa alkavaa viikonloppua!


  

 


 




torstai 27. joulukuuta 2012

Arkeen...


 Hiljaa, hiljaa joulunkellot kajahtaa ;) 

Ei vaan tais se olla herätyskello pikemminkin, kun tänä aamuna herätti ihan liian aikaisin. Vaikka on vaan muutama lomapäivä niin silti vaan tuppaa illat venymään ja aamusta on vaikea nousta ylös sängystä. Vaikka aamulla oli vaikea nousta on päivä ollut hyvinkin tuottelias, hyvä näin :) ainakin opiskelujen suhteen. 

Tänään muuten posti toi ekan Lantlivin, ihan yllätyin et tuli nyt. Odotin et joskus tammikuussa tulis eka numero. Illalla myöhemmin saa kääriytyä peiton alle, napostella joulusuklaita ja avata lehden. Mmmm. No ensin hieman kuluttamaan syömisiä treenisalille...


tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulupäivänä...






Joulupukki oli tänä vuonna niin mukava, ettei tuonut LIIKAA lahjoja :). Olen siitä erittäin tyytyväinen. Jos nyt lähdetään sille tyypilliselle joulupäivän aiheelle niin, PARHAITA lahjoja olivat ikkunoiden pesu keväällä (Heh, jännää! Ei tarvii ite pestä, ihan hassu ajatus.) sekä LANTLIV lehden vuosikerta. Lehdestä riittää iloa pitkään ja ruotsinkielen taito petraantuu ihan kuin itsestään. Mahtaakohan lehden lukeminen ruotsiksi passata työssäoppimiseksi ;), keväällä ku tarviis opiskelujen puolesta töissä osata vähän ruotsia väännellä.


Ai niin meinas ihan unohtua, että ihan PARAS "lahjani" onkin se, että taidan sittenkin tykätä näistä uusista TAPETEISTA. Silmä on tottunut ja ei tunnu enää niin liilalta, yes :). Juu ja älkää nyt ajatelko, että värisokeahan toi on, kun ei kuvassa näy liilan liilaa... Kyllä se oikeesti livenä "liilahtaa".


Kun aattona oltiin yökylässä (katitkin muuten mukana) niin joulupäivänä vietettiin aikaa kotona oleskellen, lukien ja syöden hyvin... No joo, tehtiin myös PALJON lumihommia ja minä NUKUIN melkein kaksi tuntia iltapäivällä. Illalla oli siis VIRTAA niihin lumihommiin ihan mukavasti!

maanantai 24. joulukuuta 2012


RAUHALLISTA JOULUN AIKAA KAIKILLE!  

 
 





sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tapetit seinässä


Uutta tapettia seinässä. Huh huh, kun  näyttää livenä melko liilalta. Mut josko olis vaan toi lumi, kun vaikuttaa värisävyyn. Toivottavasti! Eikä sen puoleen kyllä silmä tottuu. Kai?


Tässä kuvaa vielä vanhasta tapetista. Joku on varmasti sitä mieltä et tää oli parempi, mutta kaipasin muuta kuin kukkia...

 


 Ilmojen kylmettyä ja sisälläolon lisäännyttyä (toinen ei suostu menemään ollenkaan ;)) katit ovat alkaneet viettämään enemmän aikaa lähellä toisiaan. Välillä maatan kylki kyljessä lampaantaljan päällä. Tällä kertaa olivat menneet hauskasti vierekkäisille tuoleille nukkumaan.


 Pikaiset joulutorttuleipomukset piparkakkumuottia hyväksi käyttäen. Kivan piristävän näköisiä, kun yleensä aina tekee niitä perinteisiä vaan.




tiistai 11. joulukuuta 2012

Hmmmm...


Ehdinpäs välillä käväistä täälläkin :). Tai no ei ihan noin voi sanoa, sillä olen kyllä käynyt katselemassa muiden blogeja, oma vaan on jäänyt vähemmälle. Tälläkään kertaa ei ole ihan uusia kuvia luvassa, vaan pari viikkoa sitten otettuja. Kuten kuvista näkyykin, lunta ei silloin vielä ollut. Nyt pyryttää niin ettei kunnolla eteensä näe.  Onneksi ei tarvitse lähteä mihinkään autolla, vaan saa oleskella kotosalla tämän illan.





Kyllä se vaan lisää joulutunnelmaa, jos saamme lumisen valkoisen Joulun. Ei tarvitsisi tällaisia maisemia katsella, heh.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pikkuista Joulua


Tämän kuvasarjan myötä mukavaa punaista, harmaata, mustaa ja valkoista Joulun odotusta kaikille.  Aivan ihanan kaunis luminen päivä tänään, joten taidan mennä takaisin ulos lumihommiin.

  

 



perjantai 30. marraskuuta 2012

Hulluna lapasiin


Tänä syksynä on lapasten kudonta harrastus karannut käsistä ;).
Jos kouluaikoina sain valmiiksi vain yhden lapasen kahden sijaan, niin nyt on sille yhdellekin syntynyt pari jos toinenkin. Oikein ei tahdo pystyä iltaisin istumaan sohvalle ilman puikkojen kilinää.