Tammirinne

Tammirinne

maanantai 31. tammikuuta 2011

Nyt yksinkertaisempaa

Yök, alkoi ällöttämääm. Näin kävi tänään työpaikalla, kun aamutuimaan (6.50) kuului wc:n puolelta epämääräistä "yskimistä". Siellähän sitten olikin pieni pää kumartuneena pienen pöntön ylle. Vatsapöpö oli iskenyt :(. Kummallista miten itselleenkin saa aikaan huonon, oikein yököttävän olon, kun näkee jonkun toisen huonon olon. Kaikkea se ajatus saa aikaan.

Oikeastaan piti kirjoittaa aivan toisenlaisesta yökötyksestä, nimittäin "sokerisuudesta". Syksyllä iski olo liiasta romanttisuudesta kotona ... se meni ohitse ... mutta nyt se iski uudelleen. Niinpä sitten eio muuta kuin karsimaan kaikkea koukeroista, sydämiä, nauhoja ym. Tilalle jotakin yksinkertaista, kovaa, rouheaa jne.



Jääkaapin ovessa nämä ovat olleet jo pidempää, mutta eipä ole aikaisemmin tullut kuvailtua. Nyt yksinkertaisuuden kaipuun iskiessä olivat hyvä kohde.

Möllöttäjä!


Ai niin, lauantaina meille tuli ruokapöytä. Pentikistä löytyi sopiva. Siitä sitten sunnuntaina syötiin niiiin hyvää curry kastiketta. Nam! Ja sitä on vieläkin jäljellä.

4 kommenttia:

  1. Hieno pöytä;) vähän samaa täällä; liiat tavarat pois näkyvistä ja silti minimalistisen silmä kauhistelisi tavaran määrää. Toiv. masupöpö ei ole tarttuvaa (onkohan sellaisia...?). -Henu

    VastaaPoista
  2. Kyllä, just noin :) Minimalisti todella kauhistelisi, heh! Tänäänkään ei aamu mennyt ilman oksennuksia, sain nimittäin korjata lattialta vatsalaukun kautta käyneet kissan ruuat ;)

    VastaaPoista
  3. Niinpä...jotenkin tuntuu, että ranskalaisuus ja tanskalaisuusbuumin on aika on tasaantua... Silti ei tarvitse mennä ihan savupirttilinjallekaan;). Itselleni Silakkalan kalliot ja meren värit riittivät viime kesänä. Nyt nämä talven värit ja tunnelma on ihan fantastinen..valkoista, harmaata, sinertävää...! Katselin lehdestä luonnonkivistä tehtyjä lattioita ja seiniä ja olivatkin tavallaan aika upeita..kunhan ei mene överiksi..liika on liikaa joka asiassa. Ensi viikolla Satu ja Hilkka päivittää satuhilkkablogia:). Terveisin Hildur ps. sain Sinulta Marika puhtia uudistaa omaa keltaista syyshuonettani. Puuhausista löytyi vanha kalusteet, kaappi vihreillä lasiovilla sekä punainen, keltavihreäpilkullinen nojatuoli..vielä on viime vuosisadan alussa tehty peili ja ruskeaksi sävytettyjä valokuvia tulossa keltaiselle seinälle. Isoisän tuikeailmeinen kuva tönöttää konjakkipullojen vieressä.

    VastaaPoista
  4. Voi vitsi :) odotan innolla pääsyä vilkaisemaan blogianne. Kiva jos sait inspiksen. Joo nättejä sellaset kivipinnatkin, sauna olis kans kiva laittaa sellaiseks tummaksi/harmaaksi. Pikkupihlajalla on blogissaan aika hienoksi laittettu sauna, otsikon Löylyä lissää alta löytyy. Kivipintaa siin myös käytetty.

    VastaaPoista