Tammirinne

Tammirinne

maanantai 5. tammikuuta 2015

Viitseliäisyyttä tarvittaisiin

Aloitan välillä, lopetan liian nopeasti. Niin se menee oman itsen hoitamisessa, vaikka ei ainakaan enää tässä iässä saisi mennä. Arjessa koen jopa kasvojen kunnollisen puhdistamisen välillä työlääksi puhumattakaan voiteiden levittämisistä jne. Olen näissä asioissa aivan toivoton. Niin monta purkkia ja purnukkaa on tullut avattua hyvissä aikeissa, mutta niin ne vaan ovat pilaantuneet lopulta kaapissa. Voipi olla, että en ole kokenut niiden käyttöä tarpeeksi motivoivaksi niiden itselleni sopimattomuuden takia tai, että en ole kokenut niistä olevan mitään hyötyä. Hyödyt tarviis näkyä mahdollisimman pian tietty ja konkreettisesti. Aargh... kärsivällisyyttä kiitos! No joo silmänympärykset ovat kuitenkin jo aivan kurtulla ja alapuolet muistuttavat lähinnä bandakarhua. Alla oleva kuva ei todellakaan kerro totuutta, kertoisikin! Pienelläkin hymyllä tulevat kissanviikset esiin aikast lahjakkaasti. Kesällä pikmenttimuutokset näkyvät viiksinä nenän alla.


Tietenkin tiedän myös liiankin hyvin kokemuksenkin kautta kuinka paljon vaikutusta on sillä mitä suuhunsa laittaa ja myönnän olevani myös sillä saralla melko toivoton tapaus. Mitä hektisempää elämäni on sitä huonommin syön ja sehän ei ole ollenkaan hyvä yhdistelmä. Talvella iho tarviis ehdottomasti kosteutusta sisäisesti ja ulkoisesti. Yhdessä asiassa liittyen omaan hyvinvointiin olen kuinkin ihan hyvä. Nimittäin nukkumisessa. Nukun joka yö vähintään 8 tuntia mieluusti 9, jos vaan on mahdollista. Tämän lisäksi tulee välillä nukuttua myös pikkupäikkärit. Myös liikunta ja ukoilupuoli hoituvat multa suhteellisen hyvin. Kaikessa ei siis tarvii petrata ja hyvä niin.


Koitan nyt tänä vuonna hoitaa itseäni paremmin. Lupauksia en tee, mutta koitan kumminkin. Jaa niin se viime postauksessa mainitsemani kampaajalla käynti. Tutusti vaaleita raitoja ja leikkaamalla huonoja latvoja pois. Kiva kokemus ja hienoa, että äitini on saanut mukavan oloisen jatkajan ja työkaverin liikeeseensä. Toivottavasti muutkin asiakkaat tykkäävät :).




3 kommenttia:

  1. Niin tuttua huttua. Nyt taas otin itseäni niskasta kiinni, mutta melkein jo tiedän, että viimeistään parin kuukauden päästä se ei enää toimi. Voi kuinka toivonkaan, että olisin vähän aktiivisempaa tyyppiä,,,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niin minäkin toivon :) Koitetaan molemmat!

      Poista
    2. Näin tehdään:) Mukavaa viikonloppua!

      Poista