Pari vuotta sitten ostettu kangas sai vihdoin käyttötarkoituksen. Olen tässä muutamana päivänä mietiskellyt mahdollista joukkueasua leikkimieliseen lentopalloturnaukseen. Ja lopulta idea syntyi. Raamit asulle olivat aika tiukat. Piti olla mahdollisuuksien (lue ompelutaitojen ja materiaalien) rajoissa toteuttaa. Tätä kangasta oli noin puolen metrin pala jokaiseen asuun. Tekele ei saanut myöskään olla liian suuritöinen, pitihän asuja valmistaa ainakin kahdeksalle pelaajalle. Jokin idea piti asuissa myös olla. Loppujen lopuksi idea syntyi kankaan ja joukkuenimen pohjalta. Olemme aikaisempina vuosina olleet turnauksessa SUkat nimellä, niinpä ajattelin, että SU pitäisi jollain muotoa näkyä nimessä nytkin. Siispä tällä kertaa voisimme olla vaikka EsSUt? Kenties? Tarvitsee velä hyväksyttää tämä muilla joukkueen jäsenillä. Osa mukavasta joukkueestamme lukeekin asiasta varmasti täältä. Ei kun kommenttia tulemaan, heh! Idean saa myös hylätä! Essut tulevat varmasti käyttöön vaikka sitten töissäni.
Vitsi että ovat hienot. ekaks luulin, että olet ompelemassa sukkia, mutta essut tulee kyllä käyttöön jo turnauksessa;)-H
VastaaPoista