Yhtenä iltana huomasin yläkerran ikkunasta, että pihalle oli tullut taas vieraisille valkohäntäkauris. Katselin sitä hetken, kunnes se siirtyi alemmas pihalle ja omenapuunlatva alkoi heilua. Pakko oli lähteä pihalle katsomaan ja ottaa kamera varmuudeksi mukaan. Jos vaikka onnistais. Ja niin kävi, jee! Tuuli on mun eduksi ja pääsin tosi liki tuijien taakse, josta näpsin innolla kuvia. Lopulta kauris huomasi mut ja lähti juosten metsään.

Seuraavana päivänä istahdin hetkeksi pihapöydän ääreen ja yhtäkkii huomasin, että rusakkohan se sieltä tulee pomppien kohti. Ihan rauhassa se hyppi puolentoista metrin päähän minusta pysähteli ja jatkoi matkaa. Kivaa nähdä eläimiä näin läheltä ihan luonnossa. Kameraa ei tällä jälkimmäisellä kerralla ollut mukana. Enkä kyl varmast olis pystynyt mitään kuvia ottamaan, vaikka olisi ollutkin. Olin siinä niin näkyvillä, että en uskaltanut liikahtaakaan, ettei rusakko olis heti paennut pois.