Tammirinne

Tammirinne

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Nuhaisena kotosalla :(


Eilen aamusta meillä kävi pihassa vieras. Se asteli tietä pitkin mäkeä ylös, kävi haistelemassa heinäseipäistä kyhättyä lyhtypidikettä, katseli ympärilleen korviaan höristellen. Maisteli sireenipuskaa ja koivun oksia. Sillä taisi olla nälkä. Yritti se käydä syömässä kuivuneita tammen lehtiäkin, mutta totesi kinoksen olevan sillä kohtaa pihaa liian korkeaa. Niinpä kauris palasi takaisin kolatulle pihatielle ja lähti kiirettä pitämättä kävelemään alas samaa tietä kuin oli tullutkin. Väkisinkin tuli mieleen talven kovuus ja ruuan vaikea saatavuus. Ristiriitaiset ajatukset näitä otuksia kohtaan! Aiheuttavat toisaalta paljon vahinkoa tielle pomppiessaan, mutta toisaalta ovat nätin näköisiä olentoja ja käy sääliksi, kun joutuvat olemaan nälissään kylmän ja lumisen talven armoilla.

Näin kun on vain kotosalla kipeänä, ehtii heti huomaamaan asioita, joille ei monen kiireen vuoksi ole ehtinyt tekemään mitään. Yksi niistä on ehdottomasti yläkerran aulan boordi. Se ei oikein miellytä silmää ja haluaisinkin sen pois, mut työ sen irtisaamiseksi on vähän turhan vaikea. Huh, samaa boordia on rappusten yläpuolella kolmen metrin matkalla, eli suhteellisen mahdoton paikka irroittaa... Tarvii miettiä mitä sille oikein tekis!


Innostuin tekemään sisustustauluja kaverilta joululahjaksi saamillani kirjainleimasimilla. Hankin valkoiset kehykset honkkarista ja taustaksi leikkasin paloja vanhoista tapeteista. Ihan ok lopputulos, vaikkakin osittain onnistuin suttaamaan mustetta. Niin tyypillistä mulle. Ja pakkohan ne oli saada samantien seinään, ilman mittaamsita tietty. Siitä mies ei oikein tykännyt, mutta enpä usko et millin heitto sinne tai tänne pidemmän päälle hänenkään silmäänsä haittaa. Tässäpä niitä tauluja sitten. Kohta kuukauden ovat olleet seinällä, mutta kuvia en ole saanut aikaisemmin aikaiseksi laittaa.



Noi kuvassa hiukan näkyvät portaatkin olis kiva saada valkoisiksi ja sit liukuesteet askelmiin. Olen jo kolmesti kaatunut niissä. Nyt siirtyminen koneen äärestä takaisin sohvalle makoilemaan. Eipä muuta kuin aurinkoista päivän jatkoa. Aivan ihana ilma näyttää ulkona olevan (... ja kaikki pölyt näkyy...)

3 kommenttia:

  1. Ekaa kertaa täällä. Kivan oloinen blogi. Paranemisia ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitokset :) Mukavaa että uusia lukijoita käy ja vielä kommentin kera.

    VastaaPoista
  3. Moimoi!

    Enpäs tienny et ite olit tehnyt noi taulut.. sä se jaksat! :)

    -Annika

    VastaaPoista