Tammirinne

Tammirinne

maanantai 22. marraskuuta 2010

Pakko kai se on myöntää...

... että, Joulu on tänä vuonna tullut minullekin liian aikaisin. Niin monena vuonna sitä on päivitellyt Joulun aikaistumista vuosi vuodelta. Ihmisten hurahtamista Joulu hömpötyksiin jne. Ja nyt olen itse "syyllistynyt" samaan.

KATSELLUT VANHOISTA JA UUSISTA LEHDISTÄ VINKKEJÄ KORISTELUUN JA LEIPOMISEEN.



HUOVUTTANUT KUUSEN KORISTEITA, 



 ASENTANUT VALOJA , POLTTANUT KYNTTILÖITÄ JA PAKETOINUT LAHJOJA.




Ai niin eihän lista vielä tähän suinkaan lopu, vaan olen myös 
TEHNYT JOULUISIA ASETELMIA, 




HAKENUT OMASTA METSÄSTÄ PIKKUJOULUKUUSEN JA KORISTELLUT SEN,



tehnyt vanhanajan koristeita appelsiinista ja kuunnellut innolla joululauluja töissä :).

KYLLÄ KYLLÄ, 

yritän mielessäni ja välillä ääneenkin puolustaa itseäni sillä, että tänä vuonna meillä kotona vietetään ensimmäinen Joulu, jolloin meille tulee vieraita. Meillä laitetaan Jouluruuat, kattaukset ym. Ja kuusi, tietenkin kuusi, nyt sellainen mahtuu hienosti meillekin. Ei tarvitse ängetä nurkkaan ja ahdistua kahden päivän päästä sen sisään tuomisesta, kun on liian ahdasta.




INSPIRAATION HETKIÄ SIIS MUILLEKIN ;)

2 kommenttia:

  1. voi kun oli kiva lueskella sun päivitystä. Hauskaa myös huomata, että en oo ainut, jolla joulu koputtelee ovelle ihan tosissaan:)
    t. H

    VastaaPoista
  2. Hihii...entistä jännittävämpää ajatus, että saa tulla kurkistelemaan jouluista uutta kotiasi!...hm...mitähän toisi tuliaisiksi, vaihtoehtoja on tällä kertaa monia:)...toivottavasti olisi emännänkin mieleen;)terveisin Hildur

    VastaaPoista