Kylläpä on viikko vierähtänyt taas nopeesti. Vähän matkailua, kotihommia, ulkoilua ja vaan oleskelua. Naantalissa käytiin ja ihan vähän kuvailin pokkarilla, ku oli niin kivoja katuja ja sisäänkäyntejä vanhassa kaupungissa. Käytiin siellä vaan pikaisesti, enemmänkin olisi voinut tallustella. Hiljainen oli kaupunki näin talviaikaan, mutta kesällä on varmaan aivan toista.
Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa rahkapullien tekoa. Vähän miettin, että mahtaako onnistua, kun muistelin syksyllä työkaverien kanssa puheena ollutta mustikkapullien leipomista. Juttua oli siitä, että miksi ei saa koskaan mustikkatäytettä pysymään pullan keskellä kauniisti kuten leipomon pullissa, vaan keskiosa nousee ja samalla työntää täytteen rumasti ylös ja valuttaa reunoille. Vastausta emme pohdintaan keksineet, mutta rahkatäytteen kanssa ainakin onnistui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti