Tammirinne

Tammirinne

perjantai 21. marraskuuta 2014

Kortti pohdiskeluja


Liekö lumisade sekoittanut pään vai parin päivän flunssassa kotona makoilu, mutta pitkästä pitkästä aikaa palasin tänne blogin pariin. Olen pyöritellyt ajatusta lopettaako koko touhu vai jatkaako vielä. Blogini sisältö on koko ajan painottunut kuviin ja tekstit ovat lähinnä täytettä niiden ympärillä. Varsinainen sisältö teksteissä on jäänyt tosi pinnalliseksi. Itse kuitenkin kovasti tykkään vierailla blogeissa, joissa myös tekstit antavat kävijälle jotakin. Onhan se kaikessa niin, että jos ei itsestään anna mitään niin ei paljoa saakaan, mutta...  No tuollaisia ajatuksia on päässä pyörinyt, eikä aikaakaan blogin pitämiseen ole liiemmälti ollut. Tänä syksynä sain parin vuoden opiskelut loppuun ja palasin lentopalloharrastuksessani kotikonnuille, joten aikaa voisi tällä hetkellä taas liietä tännekin. Jos vaan sitä oikeesti haluan. En tiedä vielä.


Ihailen kovasti niitä blogisteja, jotka osaavat ottaa hyvälaatuisia ja tunnelmallisia kuvia, kirjoittaa mukaansatempaavasti ja jakaa meille ideoitaan. Näiden blogien pariin tulee jatkuvasti palattua, inspiroiduttua ja kokeiltua uusia juttuja itsekin. Jotenkin itseäni vaivaa tietty täydellisyyden tavoittelu ja keskinkertaisuus. Jotta nauttisin blogin pitämisestä enemmän haluaisin oppia lisää valokuvaamisesta, haluaisin tuntea, että mullakin olisi jotakin annettavaa toisille. Nykypäivänä tahtoo tää blogimaailma vaan olla jokseenkin täynnä. Myöskään en haluaisi joutua ajattelemaan myöhemmin miksi olen tuollaisia julkaissut.

No niin taidettiin karata tekstin otsikosta melko kauas, mutta halusin avata hiukan täältä poissaoloni syytä. Eilisen sängyssä kipeenä makoilun jälkeen olen tänään istunut tietsikalla ja tilannut tämän joulun kortit Ifolorilta. Viime vuonna tilasin kortit teksteineen ja kuorineen ekaa kertaa ja olin kyllä tyytyväinen. Aikaa kului korttihässäkkään sopivasti ja oli mukava lähettää kortti itse otetusta valokuvasta. Aiempina vuosina olen itse askarrellut tai maalaillut kortit ja täytyy todeta, että kun niitä muutaman kymmenen väsäilee niin siitä alkaa olemaan jouluilo kaukana. Tänä vuonna pähkäilin perinteisen punaharmaan ja viime aikoina silmää miellyttäneen tietyn turkoosin ja harmaan sävyjen välillä. Se kumpaan päädyin jääköön salaisuudeksi. Kuvat olen ottanut jo aikaisin syksyllä, jotta kuvaaminen oli helpompaa valoisuuden vuoksi. Ihme ja kumma tällä kertaa oikeesti sain kuvattua jo silloin, yleensä oon vaan suunnitellut tekeväni niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti