Tammirinne

Tammirinne

torstai 30. elokuuta 2012

Vielä pieni hetki aikaa osallistua


1.9 loppuu neulatyyny arvonta, eli jos et ole vielä ehtinyt osallistua niin kipin kapin mukaan!


keskiviikko 29. elokuuta 2012

Aikaa on taikaa

Nyt on syksy lähtenyt kunnolla käyntiin ja huomaan ettei ylimääräistä aikaa todellakaan ole. Monenmoista pientä ja suurtakin tekemistä odottaa tekijäänsä. Blogi päivittyy enintään kerran viikossa ja aikaa toisten blogien lukemiseen, saatika kommentoimiseen, ei juuri tunnu löytyvän. Valmiita (mielessä) blogitusideoita olisi liki kymmenen, mutta aikaa kuvien käsittelyyn ei juurikaan ole. Pistetäänpä nyt kuitenkin niistä yksi, johon kuvatkin on jo valmiiksi laitettu. 

Viime viikonlopulla oltiin yökylässä tunnelmallisella vanhalla mökillä. Sieltä löytyi monia aarteita, joista kuvissa vain muutamia. Yläkerran makuukamarista upea vanha tapetti, kaappien kätköistä löytynyt suvun ristiäismekko, pannunalunen jne. Aika on taikaa ainakin näissä. Mitäs tykkäätte?

Sunnuntaina käytiin myös miehen veljen luona Askaisissa, jossa oli Pienen Romupuodin avajaiset. Näpsin sieltäkin kuvia, jotka odottavat muokkaajaansa. Toivottavasti saatte nähdä paloja sieltä viikonlopun aikana. Paikanpäälläkin tietysti kannattaa vierailla, kun sattuu Askaisiin päin. Pieni Romupuoti Askaistentie 1095. Puodissa ei ole tiettyjä aukioloaikoja, vaan on avoinna sen mukaan miten omistajille sopii. :) 










sunnuntai 26. elokuuta 2012

Juhlien tunnelmaa...


Työkaverin 40 + 1 v. synttäreitä vietettiin eilen mukavissa maalaismaisissa puitteissa. Ilma onneksi suosi ulkojuhlia, vaikka ei pieni sadekaan olisi sinällään haitaannut, koska katostilaa oli riittävästi. Ihania räsymattoja oli laitettu penkkien päälle kymmenittäin ja vieraille oli myös varattu vinopino huopia lämmikkeeksi. Kynttilät loivat tunnelmaa pimenevään iltaan.







sunnuntai 19. elokuuta 2012

Pullokoriin täytettä


Edellisen postauksen pullokori on saanut säkeistä ja sammalesta täytteensä. Laitoin kanaverkkoa sammalen alle tueksi, jotta sain aikaan pyöreähkön muodon. Lopuksi vielä vähän vanamoa kiemurtelemaan sammalmättäälle.







torstai 16. elokuuta 2012

Pihajuttuja


Taitaapi olla uusin vanha aarteeni, tämä ruostunut pullokori! Jo aikaa (muutama vuosi) sitten näin ystävälläni tällaisen asetettuna vanhan ulkorakennuksen vierustalle, täytteenään säkkikangasta ja päällä kauniisti pyöreästi aseteltuja sammalia. Kaunis oli, ja jo silloin ajattelin, että voisin joskus itsekin vastaavan kyhätä omalle pihalle. Tänä kesänä tuli sitten mahdollisuus siihen, kun sattumalta eräästä vanhasta mökistä löytyi hylätty kori. Nyt on käytetyt säkitkin jo löytyneet ja homma odottaa viimeistelyä. Näin syksyn pikkuhiljaa saapuessa onkin mukava laittaa sammal koriste etuoven eteen. Ajattelin, että voisi vielä kieputtaa vanamon kauniita köynnösmäisiä varsia sammalen alareunaan ja jouluksi sitten pienet valot sammalen päälle. Ai vitsi, uskon että siitä tulee tosi kiva. Viikonlopun aikana voisi yrittää väkerrellä :).


Kummitytöltä saadut kauniit tähtisilmät.  Näistä kukista pidän kovasti. 


Ruukut olivat hautautuneet ruusupensaan ja köynnöskasvin (nimi ei just tuu mieleen) alle.



 Omenoiden kypsymistä odotellessa.



Korento oli tullut tiensä päähän.

lauantai 11. elokuuta 2012

Ikean purkit








Arvonta edelleen käynnissä paria postausta aiempana!!!!!!

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Väkerryksiä










 Käykäähän osallistumassa aiemman postauksen arvontaan!