Sunnuntain vaellus alkoi aurinkoisesti, huolimatta pilvistä taivaalla. Sadetta ei saatu oikeastaan kunnolla koko päivänä, vaikka siihenkin oltiin varauduttu.
Kuusirykelmä huipulla.
9 kilometrin jälkeen saavuimme vihdoin autiotuvalle. HUH! Sitä oltiin jopa jo vähän odotettu. Polku oli (siltä osin kuin sitä näkyi) hyvinkin kivikkoinen. Tuvalle päästyämme miehet tekivät pikaisesti tulet makkaran paistoa varten. Kiirettä piti, sillä takaisin oli pitkä matka, eikä aikaa auringon laskuun ollut liikaa. Hyvä jos edes tarpeeksi. Hölmöinä emme olleen lähteneet matkaan niin aikaisn kuin olisi kannattanut.
 |
| Lisää kuvateksti |
Laskevan auringon valossa...
Aika ei riittänyt paluuseen samaa reittiä, joten puolivälistä metsätaivalta laskeuduimme laskettelurinnettä alas ja kävelimme tietä pitkin viimeiset kilometrit. Riekolle oli käynyt huonosti keskellä rinnettä.
18 kilometrin jälkeen kuu jo paistoi taivaalla. Ja jalat oli enemmän kuin väsyneet. Saapi nähdä miltä tuntuu huomen aamulla, heh!
Voi ei mitä kuvia ja ihania RUSKAN VÄREJÄ !!! mä olen nyt niin kade...mun haaveeni on aina ollut päästä pohjoiseen ruskalomalle...ehkä ens vuonna sitten...mukavaa tätä päivää :D
VastaaPoistaIHANIA kuvia. Tämmöisiä kuvia olen kaivannutkin entisenä Lapin-tyttönä.
VastaaPoistaToivottavasti Sara joskus pääset. Mullakin tää on eka kerta syksyllä. Ja kerran oon talvella ollut.
VastaaPoistaVarmasti jää kaipaamaan maisemia...