Tammirinne

Tammirinne

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Uudistusta

Aika ajoin tulee kauhee tarve muuttaa kotona jotakin. Siirtää huonekaluja paikasta toiseen tms. pientä. Tai joskus isoakin, homma karkaa käsistä välillä ;). On niin kiva muutostöiden jälkeen katsella uudistuneita tiloja. Lapsenakin muutin oman huoneeni järjestystä tosi useasti ja yleensä hetken mielijohteesta.

Aiemmassa postauksessa taisin mainitakin kevätinspiraatiostani "työhuoneeni" uudelleen sisustamisen suhteen. Nyt olisi kuvien vuoro. Niitä tuli napsittua yksi jos toinenkin. Ikkunan edessä oli aikaisemmin kaksi samanlaista kirjoituspöytää peräkkäin. Ihan toimivia kokonsa puolesta (mahtui oikein levittäytymään), mutta ulkonäöllisesti en niinkään tykännyt. Kuistilla oli muutosta saakka majaillut edellisen kodin keittiön pöytä tarpeettomana, joten päätin extempore sunnuntaina siirtää sen ylös työhuoneeseeni. Nyt se sitten on siinä. Samalla piti tietenkin uudelleen järjestellä kaikkea pientä huoneessa, matot, tarvikkeet, taulut jne. näitä riittää... 

Tein siirtohommat miehen ollessa pois kotoa ja ajattelin, että ei varmaan tykkää, kun tulee kotiin ja näkee kaksi tarpeetonta pöytää yläkerran aulassa, jotka olisi kannettava kaksikerrosta alas ja vielä autotalliin. Mutta eipä niin onneks käynyt, kysy vaan, että onko muutos lopullinen, ettei tarvitse sitten kohta uudelleen kantaa pöytiä ylös, kun ne nyt kerran viedään alas. Yritin harkita loppuun saakka asian ;)!




 




 Tildakin kävi vähän auttamassa :), riehui mun hiuslenkin kanssa. On tykännyt niistä ihan pienestä saakka. Silloin kun oli pentu leikki niillä, kuin ne olisvat olleet käärmeitä. Koitti tassulla varovasti läpsäistä ja hyppäsi äkkiä taaksepäin uudelleen ja uudelleen.

2 kommenttia: